Ilmainen webinaari (Tukahdutetut) tunteet kehossa
Moikka.
Olisiko teillä hetki aikaa puhua tunteista?
Niistä ikäviksi luokitelluista. Negatiivisista. Niistä, jotka pyrkivät esiin väen vängällä, tilanteissa, joissa ei todellakaan pitäisi. Niistä, jotka on tulpattu toimeliaan elämän käänteissä syvälle sisään. Ja niistä, jotka ovat vielä puutteellisesti tunnistettuja. Jos nyt haluat lopettaa lukemisen, älä.
Kerron miksi.
Olen saanut perehtyä tunteisiin syvällisesti, enkä pelkästään oman elämänkouluni opettamana. Olen koulutuksiltani kehomielen asiantuntija. Taustaani voit syvemmin perehtyä kotisivullani kohdasta minusta.
Puhun tukahdutetuista tunteista heinäkuun alussa alkavassa viiden illan workshopissa. Viisi kesäiltaa tunnetyöpajassa, voisiko olla parempaa? Vitsi vitsi, ymmärrän, jollei nappaa.
Meillähän on tapana paeta ikäviä tunteita. Yksi pakenee someen, toinen telkkariin. Kolmas juo päänsä täyteen, keinoja löytyy. Ja samalla sanon: puutteellisesti tunnistetut tunteet ovat kaikkein vaarallisimpia. Niillä on vaikutuksensa meissä: kehossa ja mielessä. Siksi omaan tunnemaailmaan kannattaa tutustua.
Vakuutan: tunteet on tunteita. Ne tulevat ja menevät. Tunteet ovat oikeasti vain energiaa. Ongelma on, jos tunteet saavat meissä vallan ja lähdemme tunnepäissämme toimimaan. Sanomaan vittumaisia sanoja. Räjähtelemään. Mököttämään tai jopa hylkäämään.
Siinä voi syntyä ikävämpää jälkeä. Puhun näistä asioista heinäkuussa alkavassa viiden zoom-kerran työpajassa, mutta puhun tunteista myös ilmaisessa tunneworkshopissani keskiviikkona 14.6 kello 18. Ilmaise halukkuutesi osallistumiseen sivun alalaidasta löytyvästä lomakkeesta!
Tunnetyöpajan tavoitteena on, että oppisit suhtautumaan esille nousevaan tunteeseen avoimen uteliaana. Toivottaa sen jopa tervetulleeksi.
Ja sitten myöhemmin,viitenä kesäisenä keskiviikkona me keskitytään just sun tapaan tuntea ja reagoida. Mitä kehossasi tapahtuu? Eli erityisesti etsitään sun arkeesi sopivia tapoja oppia tunnistamaan tunteet ajoissa. Että ymmärtäisit paremmin reagointiasi. Oppisit lempeyttä kokemaasi kohtaan. Ja etenkin: löytäisit tien takaisin itseesi.
Eikä sekään riitä, tunteita pitää oppia vielä säätelemäänkin. Halusin rakentaa tämän työpajakokonaisuuden pidemälle aikavälille, koska haluan, että opit ja sisäistät uutta. Muutoksen tulee näkyä käytännössä, ja jo kolme viikkoa riittää uuden tavan oppimiseen. Kun opittu siirtyy käytäntöön, tapahtuu kasvu.
Toivon myös, että kesäisen työpajan porukka voisi jäädä elämään vertaistukiryhmänä. Kokoontua halutessaan vaikka etänä, perustaa oma whatsapp-ryhmä, tai muuta. Mutta se on sitten sen porukan asia päättää, joka wörkkäriini päättää tulla. En usko sattumiin, enkä siihenkään, että sattumalta jäit lukemaan tätä.
Vielä kerran haluan tervetulotoivottaa sut työpajaani, etenkin jos haluat tutustua tunteisiisi. Tarkemman ohjelman löydät tukahdutetut tunteet kurssin sivulta johon pääset klikkaamalla tästä.
Tervetuloa 14.6.2023 ilmaiseen webinaariini
(Tukahdutetut) tunteet kehossa
Webinaari alkaa kello 18! Jollet pääse paikalle, voit seurata tilaisuutta nauhoitteelta.
Ilmoittaudu mukaan oheisesta lomakkeesta
Nähdään myös (Tukahdutetut) tunteet – uhka vai mahdollisuus? -kurssilla! Se alkaa jo 5.7 ja early bird hinta voimassa 18.6. saakka! Tsekkaa ittes sisään, takaan ettet pety!