Olemisen sietämätön merkityksellisyys

Kun olin nuori nainen, luin jostain hengellisyyden määritelmän. Sen mukaan hengellisyys tarkoittaa merkityksellisyyden kokemista.

Tuo on yksinkertaistus, mutta se resonoi minussa. Olin kokenut jo jonkin aikaa, teini-ikäisestä lähtien, että tässä elämässä täytyy olla kyse paljon suuremmista asioista, kuin mitä olimme silmillämme tottuneet näkemään. Olin ollut varma, että jumaluus on meissä kaikissa, ja vaikka elämä sitten veikin mennessään, tämä totuus jäi johonkin kytemään.

On nimittäin helppo todeta tämä nyt: elämä muuttuu merkitykselliseksi siinä vaiheessa, kun tajuaa, että minä olen sielu, syntynyt juuri tähän ruumiiseen. Lyhyen elämänpolkuni ajan minun on tätä tomumajaa roudattava ympäriinsä ja siedettävä vanhetessa väkisinkin esiin murtautuvien vaivojen ja kolotusten läpivetoa. Mutta jos koen ja tunnen, että sisälläni asuu ikuinen sielu, se joka janoaa yhteyteen ja valoon, asiat alkavat muuttua.

Oman elämän merkityksellisyyden kokeminen on monitahoinen asia, enkä halua asioita liikaa yksinkertaistaa. Meillä henkisen polun valinneilla on tapana ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Myös vastoinkäymisillä, valitettavasti. Ja yhtä valitettavasti me olemme niin tottuneita myös itse luomaan vastoinkäymisiämme, omilla ajatuksilla ja teoillamme, että emme edes huomaa, miten kaikki vyöryy eteenpäin. Ei siinä välttämättä tule myrskyn silmässä kelattua, että tällä kaikella on tarkoitus tai mikä osa vyörymästä on itseaiheutettua. Mutta jos tämmöinen kela päähän tulee, on se varmasti totta.

Sitä kaiken tarkoitusta vain ei välttämättä havaitse ollessaan tornadon kidassa.

Kun koen syvempää yhteyttä itseeni, koen olemiseni merkityksellisenä joka päivä. Teen luonnostaan asioita, joita tarvitsen ja arvostan. Olen kiitollinen siitä, mitä minulla on ja kiitollinen uudesta päivästä, jolloin saan tässä maailmassa vielä elää. Kun löysin syvemmän yhteyden itseeni, elämän tarkoitus ja mieli tarjoiltiin minulle kultatarjottimella. 

Me mietimme päässämme liikaa sitä, miten toimia ja mitä tehdä. Yritämme älynystyröillä ratkaista, mikä olisi oikea asunto, mikä työ, mihin suunnistaa lomalle ja mitä kursseja ottaa työkkärin listalta. Mikä on oikea tapa suhtautua ystävän kinkkiseen rahatilanteeseen, puolison masennukseen ja peliriippuvuuteen.

Ratkaisu asuu kuitenkin sisällämme, se on ollut siellä koko ajan. Kun maltamme pysähtyä, hiljentää kaikki ne mielen vaatimukset ja toiveet ja oletukset, kaikki on valmiina. 

Elämän merkityksellisyyden kokemus voi olla hengellinen kokemus, mutta kyllä se terapiamaailmassakin tunnetaan. On todettu esimerkiksi, ettei masentunut toivu yhtäkkiä vaan muuttumalla entiseksi itsekseen, vaan tekemällä joka päivä asioita, jotka ovat hänen arvojensa mukaisia. Arvojen? Sitä kautta on todettu, että merkityksellisyyden kokemukset lisääntyvät ja toipuminen lähtee liikkeelle.

Mediaalinen tulkinta

Tulkinta voi edistää itsetuntemusta ja henkistä kasvua, auttaen sinua löytämään suuremman tasapainon ja harmonian elämässäsi.

Oma vastaanottoni on Helsingin Vallilassa. Tapaan asiakkaita myös Zoomin kautta, joten maantiede ei ole este! Ota yhteyttä ja varaa aikasi elämäntilanteen tulkintaan tästä >

Maksettuasi tulkinnan verkkokaupan kautta, laita minulle tekstiviesti numeroon 045 888 1745, niin sovitaan aika.


#meedio Helsinki
#energiakentän tulkinta Helsinki

Shopping Cart