henkisyys

En haluaisi puhua valaistumisesta lainkaan. Tämä sen vuoksi, että valaistumisen tavoittelusta tulee helposti egolle oma henkisen itsetunnon pönkittämisprojekti. Joka johtaa itsensä vertailemiseen, mikä taas puolestaan pönkittää egoa. Toisaalta se, että joutuu joka päivä toteamaan elävänsä ihan tavallisen pulliaisen lailla, tunteiden vietävissä ja valaistumattomana, on myrkkyä sille, jonka päämääränä on valaistua hinnalla millä hyvänsä. Olla siis […]

Henkinen harjoittaminen ja kokeminen muuttuu matkan aikana. Silloin, jos esimerkiksi omien varjopuolien tunnistaminen ontuu, myös henkisen kasvun tie voi onnahdella monin eri tavoin. Näihin palaan myöhemmin. Uskon ja erityisesti koen niin, että olemme ensisijaisesti sieluja väliaikaisella matkallaan täällä maan päällä, tässä maallisessa valepuvussa. Että ensisijaisesti olemme energiaa, enkä puhu nyt kemiallisesta energiasta tai Newtonilaisesta fysiikasta. 

Useissa henkistä kehitystä käsittelevissä lähteissä puhutaan “sielun pimeästä yöstä”. Tällä tarkoitetaan yleisesti ajanjaksoa, jolloin ihmisen menneisyyteen liittyvät asiat, tunneprosessit ja destruktiiviset ihmissuhdekuviot tulevat tietoisempaan käsittelyyn. Pimeys tässä yhteydessä tarkoittaa niin sanottujen negatiivisten, raskaiksi koettujen, tunteiden nousemista pintaan. Tällöin olo voi tuntua todella yksinäiseltä. Ihmiselle tulee tarve nähdä kaikki tapahtunut totuudellisessa valossa. Ei itselleen edullisessa, vaan

Henkinen harjoittaminen, olipa se mitä tahansa, tulee tavaksi ja tottumukseksi jossain vaiheessa heräämisen polkua. Tällöin ihminen meditoi, hiljentyy, istuu voimassa tai harjoittaa muuta mielen hiljenemiseen tähtäävää aktiviteettia, keskittyy tähän säännöllisesti.Suurin kynnys on ryhtyä päivittäiseen harjoittamiseen, nykyihminen on tottunut karttamaan pysähtymistä ja sisäänpäin katsomista.  Monet opettajat puhuvat nimenomaan päivittäisen harjoittamisen merkityksestä. Että vasta, kun alkaa harjotitaa

Tiedät ehkä Eckhart Tollen ja hänen valaistumistarinansa? Kyse on varmaan nykyajan tunnetuimpia, eli tunnetuin tarina siitä, miten ihminen havahtuu äkillisesti siihen tosiasiaan, ettei kaikki olekaan sillä tavoin, kuin on tähän asti elänyt ja kuvitellut. Että se “minä”, jonka olen oppinut mieltämään minänä, ei olekaan yhtä kuin ne ajatukset, tunteet tai se fyysinen keho, jonka olen